Ensimmäisessä jaksossa opetin yhden FY1-kurssin, jossa käytimme digitaalisena oppimisympäristönä luokan OneNote-muistikirjaa. Kaikki tarvittava saatiin tehtyä, mutta en oikein saanut otetta minulle uudesta ympäristöstä. Koin, että jouduin taipumaan liikaa tarjottuun tekniikkaan, eikä oma tapani rakentaa kurssia toiminut tässä ympäristössä parhaalla tavalla. Tein toisen jakson alkaessa päätöksen palata Peda.net-ympäristöön.
Toisen jakson kahdella FY1-kurssilla olemme käyttäneet digitaalisena oppimisympäristönä Peda.netiä. Tutussa ympäristössä tekniikan mahdollisuuksia on ollut helppo hallita, mutta vaarana on ollut vanhoissa rutiineissa pysyminen. Olen tietoisesti jättänyt opiskelijoille vapautta valita omia työvälineitään. Fysiikan tehtäviä on tehty Peda.netin OmaTilaan, Google Docsiin, omaan koneeseen LibreOfficella ja kynällä vihkoon. Jotta kaikille kehittyisi riittävät digitaalisen tuottamisen taidot, olen ottanut säännöllisesti tehtävä- ja työraporttipalautuksia kurssien Peda.net-sivuille.
Peda.netin ulkoasu ja käytettävyys uudistui kesken toisen jakson kurssien. Navigointiin tehdyt muutokset saivat minut pohtimaan digitaalisen oppimisympäristön vaihtoa. Henkilökohtainen muutosvastarintani tätä uudistusta kohtaan hävetti hetken, mutta sitten oivalsin, että ei tähän palveluun ole pakko jäädä.
Kursseillani on käytössä SanomaPron oppikirja, jonka kaikki opiskelijani ovat hankkineet paperisena. Digikirjan lisenssiehdot ja näytöltä lukeminen eivät kuulemma ole hyviä vaihtoehtoja. Oppikirjan tehtäviin kuuluu joitakin videoita ja muita aineistoja, jotka paperikirjan hankkineet opiskelijat saavat käyttöönsä liittymällä ryhmälle tekmääni työtilaan SanomaPron oppimisympäristössä.
Tarkemmin oppikirjan oppimisympäristöön perehtymättä tein kokeilun, jossa kopioin Peda.netistä html-koodilla tekemäni kurssiaikataulun ja upotin sen uuteen ympäristöön. Löysin myös tarvittavat työkalut omiin digitaalisiin tehtäviin ja opiskelijoiden oppimisen arviointiin. Onneksi kolmannessa jaksossa on vielä yksi FY1-kurssi ja voin kokeilla uutta digitaalista oppimisympäristöä. Suunnitelmat ja toteutus eivät aina kohtaa, ja se on hyvä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti